Käytännöllinen käsikirja metsiemme tuhonaiheuttajista

Kirja-arvosteluKirja: Uotila, Antti, Kasanen, Risto & Heliövaara, Kari. 2015. Metsätuhot. Metsäkustannus 206 s. ISBN 978-952-6612-46-1201

Monisilmuisuutta ja vioittuneita latvoja kuusen paakkutaimilla

Peltoludekuvassa on virhe. Kuvassa on puolukkalude (Lygus punctatus). Oikea peltoludekuva on esitetty numeross 3/2013 sivulla 31.201

Impact of Minimum Winter Temperatures on the Population Dynamics of Dendroctonus Frontalis

Predicting population dynamics is a fundamental problem in applied ecology. Temperature is a potential driver of short-term population dynamics, and temperature data are widely available, but we generally lack validated models to predict dynamics based upon temperatures. A generalized approach involves estimating the temperatures experienced by a population, characterizing the demographic consequences of physiological responses to temperature, and testing for predicted effects on abundance. We employed this approach to test whether minimum winter temperatures are a meaningful driver of pestilence from Dendroctonus frontalis (the southern pine beetle) across the southeastern United States. A distance-weighted interpolation model provided good, spatially explicit, predictions of minimum winter air temperatures (a putative driver of beetle survival). A Newtonian heat transfer model with empirical cooling constants indicated that beetles within host trees are buffered from the lowest air temperatures by approximately 1-4 degrees C (depending on tree diameter and duration of cold bout). The life stage structure of beetles in the most northerly outbreak in recent times (New Jersey) were dominated by prepupae, which were more cold tolerant (by \u3e3 degrees C) than other life stages. Analyses of beetle abundance data from 1987 to 2005 showed that minimum winter air temperature only explained 1.5% of the variance in interannual growth rates of beetle populations, indicating that it is but a weak driver of population dynamics in the southeastern United States as a whole. However, average population growth rate matched theoretical predictions of a process-based model of winter mortality from low temperatures; apparently our knowledge of population effects from winter temperatures is satisfactory, and may help to predict dynamics of northern populations, even while adding little to population predictions in southern forests. Recent episodes of D. frontalis outbreaks in northern forests may have been allowed by a warming trend from 1960 to 2004 of 3.3 degrees C in minimum winter air temperatures in the southeastern United States. Studies that combine climatic analyses, physiological experiments, and spatially replicated time series of population abundance can improve population predictions, contribute to a synthesis of population and physiological ecology, and aid in assessing the ecological consequences of climatic trends

Metsätuholain arvioinnin jatkoselvitys : Kuorellisen puutavaran poiskuljetus ja männiköiden kantokäsittely turvemailla

Luonnonvarakeskus arvioi metsälain ja metsätuholain muutosten vaikutuksia laajasti vuonna 2019 (Kniivilä ym. 2020). Nyt käsissä olevan maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman jatkoselvityksen tavoitteena oli vastata aiemmassa arvioinnissa esiin nostettuihin lisäselvitystarpeisiin. Tutkimuskysymykset noudattivat maa- ja metsätalousministeriön asettamia rajauksia. Metsätuholaki eli laki metsätuhojen torjunnasta (1087/2013) jakaa Suomen etelä-pohjoissuunnassa kolmeen alueeseen: A, B ja C. Näille alueille on säädetty aikarajat kuorellisen puutavaran poistolle metsästä ja välivarastosta hyönteistuhojen ennaltaehkäisemiseksi. Lisäksi laissa on asetettu kasvatus- ja päätehakkuiden yhteyteen kantokäsittelyvelvollisuus juurikääpätuhojen ehkäisemiseksi. Tämä koskee kuusikoita sekä kivennäis- että turvemailla, mutta mäntyä vain kivennäismailla. Jatkoselvitys koostuu neljästä osasta. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan kuorellisen kuusipuutavaran poiskuljetuksen aikarajojen toimivuutta suhteessa kirjanpainajan aikuistumiseen. Toisessa osassa lasketaan puunkorjuulogistiikalle aiheutuvia kustannuksia, jos B-alueen aikarajoja aikaistetaan A-aluetta vastaavaksi. Kolmannessa osassa tarkastellaan erikokoisten välivarastoitujen mäntypuutavarapinojen vaikutusta ympäristön ytimennävertäjätuhoriskiin. Neljäs osio käsittelee kantokäsittelyvelvoitteen laajentamista turvemaiden männiköihin liiketaloudellisen kannattavuuden näkökulmasta. Suurella osalla B-aluetta kirjanpainajat ovat useina vuosina aikuistuneet ennen metsätuholain säätämää kuorellisen kuusipuutavaran poiskuljetuksen aikarajaa. B-alueella eteläosassa kirjanpainajan aikuistumisesta kertova 700 dd:n tehollinen lämpösumma täyttyy riippuen alueesta keskimäärin 1–5 päivää ennen metsätuholain määräämää kuorellisen puutavaran poistopäivää 24.7. Näiltä alueilta Suomen metsäkeskus on myös vastaanottanut hyönteistuhohakkuuilmoituksia koodilla ”kirjanpainaja” ja feromonipyydyksin tehdyllä kannanseurannalla on havaittu nk. epidemiarajan (15 000 kirjanpainajaa/pyydysryhmä) ylittäneitä kirjanpainajamääriä. Tämän perusteella suositellaan osaa B-alueesta liitettävän A-alueeseen. Koko B-alueelle kaavailtu yhdeksän päivän aikaistus puutavaran poiskuljettamiseen koskisi sellukuusta, sillä sahatavaraksi käytettävät tukit ja raaka-aine kuusen mekaanisen massan tuottamiseen kuljetetaan joka tapauksessa nopeasti käyttökohteeseen ennen kuin raaka-aine pilaantuu välivarastossa. Kustannusvaikutuksia tarkasteltiin laskien nykyiselle perustasolle (BAU) muutosskenaariot, joissa puunkorjuun aikaistus yhdeksällä päivällä mahdollistettiin lisäämällä terminaalivarastointia (Skenaario1), lisäämällä puutavarapinojen pintaosan poiskuljettamista samalla terminaalivarastointia lisäten (Skenaario2) ja kolmanneksi lisäten junakuljetusta (Skenaario3). Muutosten vaikutuksia arvioitiin myös haastattelulla, jonka kohderyhmiksi valittiin puunkorjuusta, -kaukokuljetuksesta ja -hankintalogistiikasta vastaavia toimijoita. Tarkasteltaessa koko vuoden toimitusmääriä sellukuusella B-alueella, kuljetusten aikaistus yhdeksällä päivällä voi aiheuttaa 0,4–1,4 %:n kustannuslisän kuljetuskustannuksiin, kohdistuen suurelta osin lisävarastointiin ja siihen liittyviin kuljetuksiin. Käytännössä kuljetusten aikaistuksesta johtuvaan kustannuslisään vaikuttaa kunkin vuoden puunhankintatilanne, talven ja kevään korjuu- ja kuljetusolosuhteet, varastotasojen kehitys ja teollisuuden tuotantotila. Lisäksi aikaistuksesta mahdollisesti koituvien korjuun keskeytysten laskettiin aiheuttavan viikossa enimmillään 0,7 %:n kustannuslisän korjuukustannukseen. Kustannusvaikutuksen herkkyystarkasteluissa nousi esiin esimerkiksi uuden terminaalin perustamiseen ja sijaintiin liittyvät tekijät. Lyhyempi kuljetusjakso on myös aiempaa herkempi muuttuvien sääolosuhteiden vaikutuksille. Ytimennävertäjätuhoja selvitettiin jättämällä tutkimusta varten mäntypuutavarapinoja välivarastoon Suomen metsäkeskuksen luvalla metsätuholain säädettyjen aikarajojen yli. Tulosten perusteella puutavarapinoista kuoriutuu merkittäviä määriä pystynävertäjiä, joiden aiheuttama kasvaintuho on sitä suurempaa mitä suurempia pinot ovat. Keskimäärin tuhovaikutus yltää noin 40–60 m päähän pinosta. Alle 50 m3:n pinojen kohdalla tuhot jäävät lähes olemattomiksi ja niiden osalta puunkorjuuvelvoitetta voitaisiin lieventää. Juurikääpää ehkäisevän kantokäsittelyn taloudellista kannattavuutta turvemaiden männiköissä vaikeutti se, että männynjuurikäävän leviämisnopeutta turvemailla ei toistaiseksi tunneta. Tämän vuoksi Motti-ohjelmistolla tehdyissä simulaatioissa juurikäävän aiheuttamaa männyntyvitervastautia havainnollistettiin kaksinkertaistamalla metsiköissä normaalisti tapahtuva luontainen kuoleminen ja kohdistamalla se satunnaisesti metsiköiden puille. Tarkastelun perusteella vaikuttaa siltä, että mitä pohjoisempana metsikkö sijaitsee, sen voimakkaampi tartunnan pitäisi olla, jotta kantokäsittely olisi liiketaloudellisesti kannattavaa. Liiketaloudellisen tarkastelun mukaan torjunta ei kuitenkaan ole järkevää, mikäli tuhonaiheuttajaa ei metsikössä ole. Juurikäävän epidemiologia kuitenkin puoltaa nimenomaan terveen metsikön kantokäsittelyä, jotta metsikkö pysyy terveenä jatkossakin. Juurikääpä siirtyy myös seuraavaan puusukupolveen. Pahimmillaan tauti kroonistuu ja alentaa kasvupaikan tuotoskykyä pysyvästi. Puhtaan liiketaloudellisen tarkastelun lisäksi kantokäsittelyn merkitystä on arvioitava laajemmin painottaen metsätuholaille tyypillistä ennaltaehkäisyn näkökulmaa. Raportin lopussa esitetään suosituksia metsätuholain uudistustyöhön sekä painotetaan lain toimivuuden jatkuvaa seurantaa lämpenevässä ilmastossa

Ilmastonmuutoksen ja sään ääri-ilmiöiden vaikutukset luontoon ja luonnonvaratalouteen : Synteesiraportti

Ilmastonmuutoksen vaikutukset koskevat kaikkia luonnonvarataloutemme sektoreita. Suomen ilmasto on lämmennyt merkittävästi tunnetun mittaushistorian aikana. Lämpenemisellä on merkittäviä vaikutuksia luontoon ja siitä riippuvaan talouteen. Merkittäviä tapahtuneita muutoksia ovat mm. kasvillisuusvyöhykkeiden siirtyminen pohjoisemmaksi, kasvukauden pidentyminen, vuosittaisen lämpösummakertymän kasvaminen sekä jää- ja lumipeitteisen ja routaisen ajan lyhentyminen. Lämpenemisen lisäksi ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä kuten kuivuus- ja sadejaksoja. Kuivuus vaikuttaa negatiivisesti mm. puiden kasvuun, lisää niiden alttiutta hyönteistuhoille ja sienitaudeille sekä kasvattaa metsäpalojen riskiä. Samalla se heikentää satotasoja pelloilla merkittävästi ja lisää kastelupainetta mm. vihannestuotannossa. Metsissä kuivuuden lisäksi vaikuttaa mm. roudattoman ja lumettoman ajan lisääntyminen. Puunkorjuu roudattomaan aikaan ei onnistu märillä kohteilla. Lumeton aika lisää metsäkoneiden aiheuttamia korjuuvaurioita, jotka toimivat tartunta-alustoina sienitaudeille. Roudattomassa maassa puut myös kaatuvat helpommin talven aikana. Lämpötilojen kohoaminen kasvattaa tuhohyönteiskantoja ja vie tuhoriskiä aiempaa pohjoisemmaksi. Puutavaran varastointi vaatii enemmän aktiivisuutta ja tarkkuutta, sillä puutavarapinot toimivat kesäaikaan tuhohyönteisten lisääntymisalustoina. Kuivuus kasvattaa tautipainetta myös taimitarhoilla sekä lisää tarvetta kastelulle. Maltillinen lämpeneminen ja pidentyvä kasvukausi kuitenkin lisäävät puuston kasvua ja edesauttavat jalojen lehtipuiden leviämistä pohjoisemmaksi. Vesistöissä lisääntyvät hellejaksot yhdistettynä rehevöitymisen aiheuttamaan hapen vähyyteen ovat riski luonnon kalakannoille ja kasvatettaville kaloille. Lisääntyvä sateisuus ja valunta aiheuttavat haitallisia vaikutuksia kutualueilla. Niitä voidaan vähentää kiinnittämällä huomiota valuma-alueiden kunnostamiseen, joka parantaa ravinteiden ja humuksen pidätyskykyä. Jääpeitteisyyden muutokset aiheuttavat vaikeuksia perinteiselle jäältä tapahtuvalle talvikalastukselle. Entistä tarkempi kalastuskauden aikainen säätely voi tulla tarpeeseen hellejaksojen aikana. Kalankasvatuksen teknologiset ratkaisut voivat auttaa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Peltoviljely on altis vallitseville säille, joiden haitoilta suojautuminen edellyttää monipuolisten sopeutumistoimien käyttöönottoa. Kylvöt ovat aikaistuneet parilla viikolla, mikä ei kuitenkaan ole heijastunut korjuuaikoihin. Kasvukauden pidentyminen on mahdollistanut viljelykasvivalikoiman monipuolistamisen kuten myöhäisempien ja satoisampien lajikkeiden käyttöönoton. Ennusteet kasvukauden aikaisista sademäärän muutoksista vaihtelevat lisääntyvästä vähenevään sadantaan. Äärisäiden, erityisesti kuivuuden, haittoja voidaan kuitenkin vähentää ennakoivin ja pitkäjänteisyyttä edellyttävin viljelytoimin. Tällaisia toimia ovat muun muassa monipuolistuva ja alueellisesti laajeneva viljelykasvilajisto sekä maanpeite- ja välikasvien käyttö. Puutarhatuotannossa kasvien menestyminen Suomen talvessa paranee, sillä monivuotisten kasvien pakkasvaurioiden riski pienenee. Monivuotisten puutarhakasvien lajikkeiden menestymisvyöhykkeet siirtyvät pohjoisemmaksi. Samalla Suomessa menestyvien lajikkeiden määrä lisääntyy. Tuhohyönteisten, rikkakasvien, vieraslajien ja kasvitautien määrät voivat kasvaa. Kuivuusjaksot voivat lisätä kastelun tarvetta mm. avomaan vihannestuotannossa. Riista- ja metsälajistoon vaikuttavat mm. lumen määrään ja lumisen ajan pituus, routa, sateisuus, talvien ankaruus, jäiden sulamisajankohta sekä veden laatu. Valkoiseen suojaväriin vaihtavat lajit kärsivät lumen puutteesta, koska se tekee niistä helppoja ja näkyviä saaliseläimiä. Norpat ja hylkeet kärsivät huonoista jääolosuhteista, sillä niille olisi optimaalisinta synnyttää poikasensa jäälle. Yleisesti lajien välinen kilpailu voi lisääntyä, sillä eteläiset lajit, tulokaslajit ja vieraslajit lisääntyvät ja leviävät pohjoisemmaksi. Tämä raportti tiivistää tutkitun tiedon pohjalta tunnettuja ilmastonmuutoksen ja sään ääri-ilmiöiden vaikutuksia luontoomme ja luonnonvaratalouteemme. Tavoite on avata ilmiöitä ja niiden vaikutuksia helposti ymmärrettävässä muodossa, samalla tarjoten runsaasti taustalla olevaa tutkimuskirjallisuutta. Asiasanat: ilmastonmuutos, sopeutuminen, metsät, riista, vesiviljely, kalakannat, kuivuus, maatalous, puutarhatuotanto, sään ääri-ilmiöt, valintajalostu

Metsätuhojen kokonaisvaltainen arviointi : METKOKA-hankkeen loppuraportti

Metsätuhojen kokonaisvaltaiset kustannukset eli METKOKA-hankkeen aikana arvioitiin Suomen metsien tärkeimpien tuhonaiheuttajien aiheuttamat taloudelliset tappiot hyödyntäen saatavilla olevia tietoja metsistä ja tuhoista, sekä Luonnonvarakeskuksessa kehitettyä Motti-metsikkösimulaattoria, jonka avulla ennustettiin puuston kehitystä eri tilanteissa metsikkötasolla, josta ne skaalattiin edelleen laajemmille alueille. Tutkimuksen aikana kuitenkin ilmeni, että lähes kaikkien tarkasteltujen tuhonaiheuttajien (juurikäävät, tervasroso, kirjanpainaja, tukkimiehentäi, mäntypistiäiset, ytimennävertäjät, myyrät, hirvieläimet sekä tuuli- ja lumituhot) osalta tiedot olivat enemmän tai vähemmän puutteellisia. Tässä tarkastelussa taloudellisesti merkittävimmiksi suomalaisten metsien tuhonaiheuttajiksi osoittautuivat kuusenjuurikääpä, hirvieläimet, tuuli ja kirjanpainaja, mutta myös lähes kaikkien muiden tarkasteltujen tuhonaiheuttajien aiheuttamat tappiot olivat merkittäviä. Kaikkien metsätuhojen keskimääräiseksi kokonaiskustannukseksi saatiin noin 100 miljoonaa euroa vuodessa eli viisi prosenttia kantorahatuloista, mutta arviossa on huomattavaa vuosien välistä vaihtelua. Sitä on pidettävä suuruusluokaltaan oikeansuuntaisena, mutta laskennan lähtötietojen puutteellisuuden takia kuitenkin selkeänä aliarviona metsätuhojen aiheuttamista todellisista kokonaiskustannuksista metsänomistajille. Siksi nyt ilmenneet tiedonpuutteet olisi hyvä täydentää uudella tutkimustiedolla sekä tuhotietojen entistä systemaattisemmalla keräämisellä. Lisäksi kansataloudellisen päätöksenteon kannalta tulisi analyysiin sisällyttää tuhojen aiheuttamat metsäsektorin arvonlisäys- ja työllisyysvaikutukset sekä kerrannaisvaikutukset muilla toimialoilla. METKOKA hankkeen aikana päivitettiin myös vuodelta 2014 olevaa Maa- ja metsätalousministeriön varautumissuunnitelmaa metsätuhoihin. Työssä hyödynnetään METKOKA-hankkeen tuloksia ja varautumissuunnitelma julkaistaan erillisenä Maa- ja metsätalousministeriön julkaisusarjassa